sisustusta - remontointia - elämää

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Huoneen pintaremontti on valmis

Hellurei!

Lopultakin saan esitellä yhden huoneen, joka on valmistui eilen. Pari viikkoa sitten meidän minilomalla saimme tapetoitua ja maalattua, listottaminen veikin sitten enemmän aikaa. 



Tapetti (Sandudd) on paikallisesta Prismasta. Olin sitä jo kauan siellä ihaillut ja ennen joulua kun se oli nostettua poistokoriin, en uskaltanut enää olla ostamatta. Se osoittautuikin hyväksi, koska huoneen remontti käynnistyi nopeammin mitä olimme suunnitelleet:) Seinistä poistimme vanhat tapetit ja päätyseinä tapetointiin uudelleen ja muut seinät maalattiin. Lattia jäi entiselleen vaikka väri ei hirveästi mielytä mutta kunto on kaikinpuolin hyvä.






Matto: Svanefors paimentolaismatto (täältä)







Julisteet: Desenio (täältä)

Huoneeseen en ostanut mitään uutta muutakuin maton, verhot ja julisteet seinälle. Muutama toive kalusteiden suhteen olisi tähän huoneeseen mutta niistä lisää myöhemmin jos toive toteutuu :)

Alla kaksi kuvaa, josta lähdettiin liikkeelle. Harmi että en ottanut kuvaa kaapistosta ja väliovista ennen kuin maalautimme ne. Muutos olisi ollut vielä suurempi!



Mukavaa sunnuntaita!

Heidi